Nuorisolain muutos parantaa nuorten varhaista tukea
4.2.2010
|
Opetusministeriön tiedote 4.2. Nuorisolakiin lisätään säännökset paikallisten viranomaisten monialaisesta yhteistyöverkostosta sekä etsivästä nuorisotyöstä ja siihen liittyvästä tietojen luovuttamisesta. Tavoitteena on parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemansa julkiset palvelut. Samalla tehostettaisiin nuorille tarjottavaa varhaista tukea mm. koulutukseen ja työelämään pääsyn edistämiseksi. Lakimuutoksella halutaan auttaa lähinnä niitä nuoria, joilla esimerkiksi toisen asteen opinnot ovat jääneet kesken. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 4. helmikuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina. Kunnassa tulisi olla nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, jonka tehtävänä olisi koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista, nuorten palvelujen saavutettavuudesta ja riittävyydestä. Verkosto edistäisi nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista. Verkoston tulisi tehostaa nuorten palveluihin ohjautumista ja palvelusta toiseen siirtymistä ja edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta. Verkosto ei käsittelisi yksittäisen nuoren asioita vaan paikallistasolla yleisemmin nuorten tarvitsemien palvelujen toimivuutta. Kunnat voisivat halutessaan perustaa verkoston yhdessä. Verkostossa olisivat mukana nuorten kannalta keskeiset toimialat: opetus-, sosiaali- ja terveys- ja nuorisotoimi sekä työ- ja poliisihallinto. |