Blogit
Suomi ja EU: n teemavuosi13.1.2010 11:39
Tervehdys kaikille pajalaisille ja hyvää vuoden alkua! Mukava olla böndejunttina skutsiäijänä Stadissa, kun täälläkin on hehkeä talvi. Tulee ihan nuorukaisen fiilikset. Se tietenkin tarkoittaa myös sitä, ettei välillä mikään toimi, varsinkin joukkoliikenteellä on vaikeuksia. Suomalaiseen tyyliin pipopäiset yksin istuvat keski-ikäiset miehet täyttävät yksityisautoillaan kaikki mahdolliset kulkuväylät. Ollaan vielä autossa niin myrtsin näköisiä että, ja manataan tietenkin yleisöpalstoilla, että kun Helsingin kaupunki ei tee mitään asioiden korjaamiseksi. Talvella kaikkien pitäisi käyttää julkisia liikennevälineitä - ainakin täällä Helsingissä.
EU on julistanut alkaneen vuoden 2010 virallisesti köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuodeksi. Suomi on pitkään kuulunut pohjoismaisten sosiaalivaltioiden eliittiryhmään ja kun vertaa EU: n sisällä käyhyyden eri ilmentymiä, niin ero ovat todella räikeitä. Silti Suomessa on erittäin aiheellista pysähtyä miettimään teemavuoteen liittyviä asioita. Olemme edelleenkin taloudellisen laman keskellä ja samanaikaisesti on menossa taloudellisten ja tuotannollisten rakenteiden suurin remontti koko historiamme aikana. Myös julkinen sektori joutuu uusimaan rakenteitaan ja se tarkoittaa väistämättä myös koko julkisen sektorin työkulttuurin muutosta.
Ongelmana on edelleenkin työn ja työvoiman kohtaamattomuus. Edellisen laman aikana erittäin suuri määrä ihmisiä putosi sosiaalivaltion hyvinvoinnin ulkopuolelle. Nykylamaa leimaa nuorten lisääntynyt syrjäytyminen. Yksinäisyys, kovat suorituspaineet, viihdeorientoitunut kulttuuri joka ei pidä sisällään vanhan liiton protestanttista työetiikkaa, päihteet ja tietenkin myös yhteisöllisyyden mureneminen - ainakin näillä asioilla pyritään vallitsevaa tilannetta selittämään. Ja näitä nuoria on laskutavasta riippuen yli 30 000!
TPY: lle tämä teemavuosi on tärkeä. Mitä aiomme tehdä ja minkälaista viestiä viemme päättäjille?Työpajat mainitaan monissa virallisissa asiakirjoissa yhteisöllisyyden perusyksikköinä, mutta halutaanko edelleenkin pikavoittoja, uskotaanko nopeisiin ratkaisuihin? Tämän teemavuoden aikana pitäisi saada kaikki päättävät tahot ymmärtämään, että asioiden korjaaminen vaatii aikaa ja resursseja. Monialaisen viranomaisyhteistyön toimijat ja työpajat tietävät mitä pitäisi tehdä. Aiomme myös tätä viestiä tuoda sinnikkäästi julkisuuteen tämän teemavuoden aikana. TPY: lle voi myös lähettää esityksiä aloitteita ja hyviä ideoita siitä, miten varsinkin nuorten tilannetta voidaan korjata. Hyvää teemavuoden alkua kaikille, tehdään tästä vuodesta näkyvä ja kuuluva, työpajat ovat yksi keskeinen yhteisöllinen ja toiminnallinen keino nostaa ihmisiä takaisin yhteiskunnan jäseniksi - tätä mieltä oli myös valtion talouden tarkastusvirasto vuonna 2007.
Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 13.1.2010 13:49
