Yhteystiedot | Palaute

Blogit

Nuorisolain muutoksilla ehkäistään nuorten syrjäytymistä5.2.2010 12:29

Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehdään töitä. Opetusministeriössä on valmisteltu nuorisolakiin muutos, jolla säädetään kuntiin perustettavista monialaisista viranomaisten yhteistyöverkostoista.

Verkoston tehtävänä olisi koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista, nuorten palvelujen saavutettavuudesta ja riittävyydestä ja se edistäisi nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista. Muissa Pohjoismaissa ja erityisesti Tanskassa moniammatillisesta viranomaistyöstä on todettu olevan apua nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.
Verkostojen tarkoitus on erityisesti auttaa niitä nuoria, jotka ovat jääneet ilman peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa. Juuri näissä koulutuksen nivelvaiheissa nuorilla on suuri riski pudota järjestelmän aukkoihin ja syrjäytyä.
Kyse ei ole aivan pienistä määristä: viime vuonna yhteishaussa ilman hakemaansa koulutuspaikkaa jäi noin 17 000 ammatilliseen koulutukseen hakenutta ja 1 900 lukiokoulutukseen hakenutta. Perusopetuksen päättäneistä ilman hakemaansa opiskelupaikkaa jäi noin 5 600 nuorta.
Nuorisolain muutoksella säädetään myös kuntien mahdollisuudesta järjestää ns. etsivää nuorisotyötä, josta on erinomaisia kokemuksia. Etsivän työn tarkoituksena konkreettisesti löytää syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja auttaa heitä sopivien palvelujen piiriin.
Koulupudokkuudesta ja nuorten syrjäytymisestä keskustellaan nyt myös Otakantaa.fi-sivulla. Siellä kysytään mm. miksi niin moni nuori jää ilman opiskelupaikkaa, vaikka esim. ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja on jo lisätty yli yhden ikäluokan tarpeen.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 5.2.2010 12:29

Kirjoituksessa on 2 kommenttia

Hellevi Bengs (24.2.2010 15:30)
Olen juuri aloittanut työt 11 nuoren kanssa teatteriryhmässä. Päätös aloittaa teatteriryhmä ei ollut yksinkertaista. Todennäköisesti syksyllä ei enää ole ryhmää. Nuoria on ryhmässä monista eri syistä ja kaikki ovat kuitenkin jääneet vaille työtä ja koulutusta. Eräs tyttö sanoi viime perjantaina, kun kyselin miten viikko on mennyt. "Olen aloittanut monia ammattikouluja ym ja jokaisen olen keskeyuttänyt heti kahdenpäivän kuluttua. Olen ihmeissäni, että olen ollut jokapäivä täällä ja pidän olostani". Hän on taiteellisesti lahjakas peruskoulun kaynyt ujo hiljainen nuori. Hänen tekstinsä jota hän kirjoittaa on ihania, kuniita ja paljon puhuvia. Tänään nuorilla on paljon vaikeuksia ja he kokevat, että heitä kuunella, vaan heidät pakotetaan paikkoihin, jossa he ahdistuvat ja sairastuvat. Ovat turvattomia ja kukaan ei ole heidän puolellaan. Ehkä sopivia ja nuoria kiinostavia kouluja ei ole tarpeeksi. Ammatit muuttuvat pysyykö yhteiskunta perässä.
Outi Alanko-Kahiluoto (26.2.2010 15:05)
Hei Hellevi,

Toivottavasti teatteripaja saa jatkaa syksylläkin. Teette hienoa työtä, koko Sinisen Verstaan väki!

Nuoria tosiaan kannattaa kuunnella. Heillä on paras tieto siitä, miksi opiskelu ei syystä tai toisesta suju. Kun kuunnellaan, voidaan parhaalla tavalla auttaa nuori eteenpäin.

Jaksamista ja työniloa!

Outi
RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
tyopajayhdistys@tpy.fi / puh. 020 755 2686
Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki