Yhteystiedot | Palaute

Blogit

Heikkoja ja vahvoja signaaleja11.2.2010 10:36

Ennakointi on nykyajan muotitermejä. Kaikki yritykset, julkisen sektorin hallinto, ministeriöt ja eduskunta pyrkivät kauhomaan kiihtyvästä ajan virrasta hetkiä, teemoja ja pieniä pisaroita. Tavoitteena on tulevaisuuden ennustaminen ja ennustusten mukaisesti luoda tulevaisuuden suunnitelmia. Strategoita, kuten niitä kehittämisslangissa kutsutaan.

Viimeiset heikot signaalit kertovat, että EU: n laajentumispolitiikalla on hintalappu. Se tulee olemaan joidenkin ennustusten mukaan suuri ja voi pahimmillaan lopettaa illuusiot vahvasta taloudellisesta kasvusta. Kreikka on näyttänyt mallia tilastoinnin monipolvisella alalla. Jos pystyy tilastollisesti osoittamaan oman kansantaloutensa kunnon olevan EU kriteerien mukainen, voi osallistua yhteiseurooppalaiseen kulutusjuhlaan. Valehtelusta ei sanktioita ei tule, vaan tuhti tukipaketti vahvoilta ja suurilta.

Uusissa jäsenmaissa on nähtävissä myös eri tasoisia signaaleja. Latvia on lähes konkurssin partaalla ja naapurimaat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Valuutta pakenee köyhistä jäsenmaista ja työvoiman liikkuvuudessa on myös sosiaalisen katastrofin merkkejä. EU: ssa lasketaan olevan 13 miljoonaa köyhyysrajan alapuolella elävää lasta. Näin köyhyyden torjunnan teemavuoden aikaan tieto on melkoisen raskasta luettavaa. Köyhyys piti ajaman alas EU valtioiden yhteistyönä tämän vuoden loppuun.

Yksi hyvä signaali on ollut viimeaikojen voimistunut keskustelu työpajapalvelujen tarpeesta. Viesti on alkanut mennä perille. Vielä kun vain hyväksytään, että aivan erityisen starttitoiminnan tarpeessa on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat menettäneet arjen hallintansa ja illuusiot työelämään pääsystä. Siinäkin keskustellaan hintalapusta. Pitäisi olla halpoja ja tehokkaita palveluja, mutta pitkään syrjässä olleille ihmisille sellaisia ei ole. Odotamme mielenkiinnolla valtion tulevaa lisäbudjettia.

Hyvä signaali oli tänä aamuna Malmilla, kun linnut virittelivät jo keväisiä säveliä. Ehkä valo villitsee nekin ja metsien heikentynyt ravintotilanne saa linnut tulemaan niitä varten järjestetyille pikaruokalapaikoille - lintulaudoille. Kevättä kohti ja kisakuumeessa!


RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
tyopajayhdistys@tpy.fi / puh. 020 755 2686
Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki