Yhteystiedot | Palaute

Blogit

Vailla työtä ja koulutusta14.6.2010 15:32

Helsingin Sanomat kirjoitti lauantain numerossaan 12.6. asiasta, joka pysäytti monet lukijat. Artikkelissa kerrottiin tuhansista nuorista, jotka varsingin pääkaupungin alueella ovat vailla koulutusta, työpaikkaa ja myös ilman säännöllisiä tuloja. Helsingissä arvioidaan olevan tällaisia alle 25 vuotiaita nuoria olevan noin 5400. Suurella osalla ulkopuolisuuden tilaan joutuneista nuorista ainoa tulonlähde on kunnan sosiaalitoimen myöntämä toimeentulotuki. Osa edellä kuvatusta ryhmästä ei ole vielä vaaravyöhykkeessä, mutta työvoimaviranomaisten mielestä on jo nähtävissä suuri joukko nuoria, jotka keskeyttävät herkästi kaikki aloittamansa toimenpiteet, kurssit ja koulutukset. Vaarana on myös usein asunnon menettäminen ja velkaantuminen. Koulutuksesta ja työstä kieltäytyneiden määrä on myös kasvanut viimeisen vuoden aikana räjähdysmäisesti ja tällaiset nuoret muodostavat oman selkeästi erottuvan ryhmänsä. THL on arvioinut, että Suomessa elää vastaavanlaisessa tilanteessa n. 30 000 nuorta.

Samanlaisia viestejä ja kokemuksia löytynee kaikista suurista kaupungeista. Monissa em. kaupungeissa on myös perinteisesti korkea nuorisotyöttömyyden aste, eli pääkaupungin tilastojen lisäksi löytyy suuri joukko eri kaupunkien nuoria, jotka ovat vastaavassa tilanteessa. Ilmiö on yksilöiden näkökulmasta tuhoisa ja yhteiskunnan näkökulmasta kestämätön. Toistaiseksi ei ole tehty mitään laajempaa tutkimusta asiasta, mutta nyt alkaisi olla aika. Tutkimuksen pitäisi tiedon tuottamisen ohella myös esittää ratkaisumalleja, joilla pystyttäisiin korjaamaan vallitsevaa tilannetta. Yhtä tärkeää olisi myös pureutua ulkopuolisuus ilmiöön siten, että vastaavanlainen kehitys voitaisiin ennalta estää.

Mikä on vialla suomalaisessa yhteiskunnassa? Miksi tällainen tilanne on ylipäänsä mahdollista? Koululaitoksen suhteen elämme Pisa hypetyksen kulta-aikaa. Ilmeisesti koulukin voisi miettiä omaa tehtäväänsä uudestaan, sillä varsinkin työpajojen nuorista yli 60% on pelkän peruskoulun varassa. Suurella osalla työpajojen nuorista on myös erittäin kielteinen kokemus koulutuksesta ja koulusta.

Työelämän suhteen vallitsee myös epärealistisia odotuksia ja kuvitelmia. Nykyinen raaka rahantekomylly ei yritä ymmärtää minkäänlaista erilaisuutta, vaan mieluumminkin pyrkii pakottamaan kaikki samojen tuotantotavoitteiden ja arvojen kannattajiksi. Edelleenkin myös ihmisten mieliä ruokkiva viihdeteollisuus rakentaa aivan erilaista todellisuutta kuin mihin me tavikset olemme tottuneet. Jos olet julkkis ja tunnettu edes hetken, olet oikeasti olemassa.

Poliittisella kentällä on käynnissä kova kasvojen pesu. Keskustan puoluekokouksessa tarjottiin jo oppositiolle keskustelun mahdollisuutta työllisyydestä ja hyvinvoinnista. Asiaan ja aiheeseen pitäisi tarttua kaikilla mahdollisilla eri tavoilla ja keskusteluja pitäisi käydä myös mahdollisimman monilla foorumeilla. Työpajayhdistyksen mielestä ulkopuolisuuteen joutuneiden nuorten tilanne on oma kansallinen katastrofimme. Seuraavalle hallituskaudelle pitää rakentaa oikea ja todellinen nuorten ulkopuolisuuden nujertamisen politiikkaohjelma. Ulkopuolisuuden torjuminen ja voittaminen pitää näkyä myös tulevassa hallitusohjelmassa. Enää ei voi perustella tekemättömyyttä sillä, että keinot ovat kalliita, vaan oikeasti pitää tehdä korjaavia liikkeitä ja nopeasti. Keinot löytyvät monialaisesta viranomaisten ja toimijoiden yhteistyöstä. Lisäksi tarvitaan rahaa, joka on joustavaa ja nopeasti osoitettavissa ulkopuolisuuden tilaan joutuneiden nuorten tilanteen korjaamiseen.

Suosikkiyhtyeeni Lapinlahden Linnut on joskus kysynyt laulun keinoin viisaasti: "Miksei asioista puhuta, niiden oikeilla nimillä, niinkuin esimerkiksi..." Ensi vuonna on eduskuntavaalit ja tulevan hallituksen pitäisi olla sosiaalivaltion turvaamiseen paneutuva koalitio, joka ottaa nuorten ihmisten hädän ja tipahtamisen yhteiskunnan ulkopuolelle ensimmäiseksi hoidettavaksi asiakseen. Tehtävä ei ole helppo, mutta kentällä ja nuorten parissa toimivat pystyvät tarjoamaan päätösten tueksi kaiken asiantuntemuksensa ja pitkän kokemuksen. Tilanteen korjaamisessa tarvittaisiin todellista kumppanuutta ja avointa keskustelua, kansallista prioriteettilistaa pitäisi ehkä hieman tarkistaa.


RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
tyopajayhdistys@tpy.fi / puh. 020 755 2686
Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki