Historiaa
Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on perustettu 30.4.1997 Jyväskylässä. 1980-luvun lopulla käynnistynyt työpajatoiminta tarvitsi virallisen yhteistyöfoorumin, jonka epävirallisena esiasteena oli toiminut rekisteröimätän Suomen Työpajayhdistys. Hallinnollinen toiminta keskitettiin Helsinkiin. Ensimmäiset toimitilat sijaitsivat Olympiastadionilla aina vuoteen 2005 asti.
Sääntöjen 2 §:n mukaan " yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja tukea ensisijaisesti heikossa kouluttautumis- ja työllistymisasemassa olevien nuorten ja aikuisten työttömien työllistymisen ja omaehtoisen aktiivisuuden yleisiä edellytyksiä ja edistää työpajatoiminnan ja sosiaalisen työllistämisen kehitystä Suomessa".
Yhdistys on hieman yli 10-vuotisen historiansa aikana pyrkinyt yhdistämään työpajakentän kokemukset aktiiviseen kehittämis- ja vaikuttamistyöhön. Johtavana periaatteena on ollut työpajatoiminnan kehittäminen yhdessä kentän asiantuntijoiden ja jäsenorgansiaatioiden kanssa.
Työ- ja yksilövalmennusta
Valtakunnallinen työpajayhdistys on ollut myös aktiivinen työpajatoiminnan pedagogisten sisältöjen kehittäjä ja määrittelijä. Työ- ja yksilövalmennuksen käsitteet hyväksyttiin syyskokouksessa 2002. Valmennuksen sisältöjen kouluttamisen välineeksi perustettiin vuonna 2003 koulutusorganisaatio Balanssi Akatemia, ja ensimmäiset työ- ja yksilövalmennuskoulutukset aloitettiin samana vuonna. Ensimmäiset diplomit koulutuksen suorittaneille jaettiin vuonna 2005. Vuosien varrella koulutuksen on saanut 150 työ- ja yksilövalmentajaa.
Hanketoimintaa
Yhdistys aloitti hankkeiden kautta tapahtuvan kehitämistoimintansa vuonna 2001. Pääasiallinen rahoittaja on ollut Raha-automaattiyhdistys ry. Tavoitteena on ollut juurruttaa työpajakentälle uusia toiminallisia sisältöjä ja työkaluja valmennuksen laadun kehittämiseen. Hankkeet ovat kohdistuneet
mm. laatujärjestelmien kehittämiseen, valmennuksen sisältöihin, yhteisöllisyyteen, kouluyhteistyön kehittämiseen, valmennuksen sisältöihin, yhteisöllisyyteen, kouluyhteistyön kehittämiseen sekä palvelujen tuottamisosaamisen lisäämiseen työpajakentällä.
TPY on perustamisestaan lähtien tehnyt kiinteää yhteistyötä opetusministeriön nuorisoyksikön kanssa, joka vastaa yhdistyksen päärahoituksesta.
Koko lyhyen historiansa ajan TPY on ollut moniammatillisen verkostoyhteistyön puolestapuhuja ja aktiivinen toimialan kehittäjä. Muiden alan toimijoiden kanssa yhdistys lanseerannut sosiaalisen työllistämisen toimialan käsitettä Suomeen.