Yhteystiedot | Palaute

Toteutettuja hankkeita

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry on toteuttanut kehittämishankkeita vuodesta 2001 alkaen.

 

Vaikuttavuutta työpajayhteistyöhön (2008-2011)


Hankkeen tavoitteena oli kehittää vaihtoehtoisia oppimisen väyliä niille nuorille, joille perinteinen luokkamuotoinen ammattiin opiskelu ei soveltunut. Kohderyhmänä hankkeessa olivat opintojensa kanssa vaikeuksiin joutuneet ja sellaiset nuoret, jotka eivät olleet löytäneet jatkopolkua peruskoulun jälkeen. Valtakunnallinen työpajayhdistys toimi hankkeessa osatoteuttajana. Hankkeen koordinoijana oli Opetusalan koulutuskeskus Opeko ja muina osatoteuttajina Bovallius-ammattiopisto Laukaa, Oulun kaupungin nuorisoasiankeskus, Jupiter-säätiö sekä Silta-Valmennusyhdistys ry. TPY osallistui hankkeen tulosten levittämiseen ja niiden juurruttamiseen. Vaikuttavuutta työpajayhteistyöhön oli valtakunnallinen Länsi-Suomen lääninhallituksen rahoittama ESR-hanke. 

 

Onnistuvat opit -valtakunnallinen jatkohanke (2009-2010)

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa moniammatillista viranomaisyhteistyötäniiden nuorten tukemiseksi, joille perinteiset yhden sektorin palvelut eivät riitä. Hankkeen lähtökohtana olivat eri alueiden ja kuntien tarpeet ja painopisteenä kehittämistulosten juurruttaminen osaksi kuntien normaalia työtä ja kehittyviä peruspalveluja. TPY:n tehtävänä oli työpajojen, kuntien ja oppilaitosten välisen yhteistyön käynnistäminen, joustavien opetusratkaisujen kehittäminen sekä nuorten ohjaus- ja tukipalveluja tehostavien alueellisten toimenpideohjelmien rakentaminen. Hakealuetta olivat entisten Lapin, Oulun ja Etelä-Suomen läänien alueet. Hankkeesa tuotettiin raportti nuorten osallisuudesta. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Sosiaalikeskus, TPY ja Educode Oy ja sen rahoitti Lapin ELY-keskus. 
 

 

Palvelutori-hanke (2007-2010)

Palvelutori-hankkeen tarkoituksena oli kehittää sosiaalisen työllistämisen toimialalla sovellettavaa tilaaja -tuottaja-toimintatapaa. Hankkeessa kerätiin käytännön kokemuksia ja tuotettiin tietoa siitä, mitä tilaaja-tuottaja-mallit työpajakentällä merkitsevät. Hanke toimi TPY:n ALU-ryhmien kautta hyödyntäen niiden verkostoja ja järjestäen työkokouksia ja -koulutuksia. Lisäksi Palvelutori-hanke järjesti pajatoimijoiden ja sidosryhmien yhteisiä vuorovaikutteisia kumppanuusfoorumeja.  hankkeessa tuotettiin artikkeleista koostuvas Yksilön vai talouden ehdoilla? -julkaisu. hankkeen rahoitti RAY.  



Erilaiset oppijat työpajoilla (2007-2009)

Hankkeessa kehitettiin uusia työmenetelmiä työ- ja yksilövalmentajille tarkkaavaisuushäiriöisten nuorten ohjaamiseen ja nuorten arkielämän hallintataitojen parantamiseen. Tavoitteena oli luoda välineitä erilaisten oppijoiden tunnistamiseen, voimaannuttamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Hanke pyrki tukemaan työpajojen tapaa etsiä yksilöllisiä polkuja nuorille ottaen huomioon valmentautujan omat resurssit ja oppimistyylit. Alueellisina yhteistyökumppaneina toimivat Työvalmennussäätiö Tekevä Jyväskylässä ja Silta-valmennusyhdistys ry Tampereella. Hankkeessa tuotettiin valmentajien ammattiosaamista tukeva opas Valmennuksessa erilainen oppija. Erilaiset oppijat -hanke oli osa RAY:n oppimisvaikeusohjelmaa.


Suunta elämään -hanke (2005-2008)

Kirkon Yhteisvastuu-keräyksen kotimaan tuotoilla rahoitetun Suunta elämään -hankkeen tavoitteena oli tukea sellaisia nuoria, jotka olivat joutuneet väliinputoajiksi palvelujärjestelmän sokkeloissa. Valtakunnallinen hanke kohdistettiin kaikkien hiippakuntien alueelle. Hankkeessa tuettiin nuoria rahallisen toimintatuen ja yksilövalmennuksen avulla koulutukseen, työhön ja muuhun elämään liittyvissä ongelmissa. Hankkeen avulla autettiin satoja nuoria pääsemään jaloilleen ja ottamaan vastuuta omasta elämästään. Tuloksena syntyi matalan kynnyksen auttamismalli, joka pystyi tarjoamaan nopeaa ja joustavaa apua, kun palvelujärjestelmä ei enää kyennyt auttamaan. Hankkeesta tehtiin arviointitutkimus.

Onnistuvat opit -juurruttamishanke (2005-2007)

oli sosiaali- ja terveysministeriön tilaama ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke. Toteutuksesta vastasivat TPY:n lisäksi Sosiaalikehitys Oy ja OPEKO. Tavoitteena oli oli Ota oppi -mallin mukaisen toiminnan levittäminen tavoite 3-alueen maakuntiin. Onnistuvat opit -hanke auttoi kuntia rakentamaan eri hallinnonalojen yhteistyöhön perustuvia toimintamalleja, joilla voidaan kohdentaa palveluja perusopetuksesta jatko-opintoihin siirtyville, tukea tarvitseville nuorille, ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä.
 

 

OPEQUAL (2005-2007)

oli EU:n EQUAL -yhteisöaloitteohjelmasta rahoitettu kumppannusprojekti, jossa TPY oli yhtenä toimijana. Hankkeen tavoitteena oli kehittää toimintamalleja koulutuksen nivelvaiheisiin ja koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä parantaa tekemällä tai muilla vaihtoehtoisilla tavoilla hankitun osaamisen tunnistamisjärjestelmää. Erityisesti etsiittiin sellaisia toimintatapoja, jotka voitaisiin siirtää normaaleiksi käytännöiksi ERS-rahoituksen päättyessä.
 

Laatu 2006 - sosiaalisen työllistämisen laatujärjestelmän valtavirtaistaminen -hanke (2006-2007)

toteutettiin osana toimialan laadun kehittämisohjelmaa. Laatu 2006 oli jatkoa Laatu 2005 -hankkeelle. Tavoitteena oli työpajojen suorituskyvyn parantaminen laatutyön avulla sekä STL-laatujärjestelmän nivominen työpajojen ja muiden sosiaalisen työllistämisen yksiköiden toimintaan. Hankkeessa tuotettiin STL - käyttäjän käsikirja -julkaisu. Hanke toteutettiin RAY:n tuella.

 

Laatu 2005 - työpajojen laatu ja strategiset asiakkuudet (2004) -hanke

toteutettiin yhteistyössä Net Effect Oy:n kanssa. Tavoitteena oli luoda sosiaalisen työllistämisen toimijoille sopiva laatujärjestelmä. Organisaatioiden kokonaisvaltaisen kehittämisen työvälineenä laatujärjestelmä helpottaa toimintatapojen ja tulosten hallintaa sekä mittausta. Hankkeessa tuotettiin STL - sosiaalisen työllistämisen laadunarviointimalli -julkaisu. Hankken rahoitti RAY.
 

VALU - työ- ja yksilövalmennuksen ulottuvuudet -hankkeen (2004-2007)

tavoitteena oli työpajatoiminnan sisältöjen laadun kehittäminen työ- ja yksilövalmennuksen käsitteitä ja menetelmiä määrittelemällä, kehittämällä ja vakiinnuttamalla. Hankkeessa tuotettiin työ- ja yksilövalmennukseen liittyvää tietoa ja materiaaleja sekä julkaisut Työ- ja yksiklövalmennuksen perusteet, Työ- ja yksilö-valmennuksen käytäntöjä ja Työ- ja yksilövalmennuspalveluiden tuotteistaminen. Hankkeen rahoitti Raha-automaattiyhdistys ry.


PAKE -pajakehittämishanke (2001-2004)

oli TPY:n ensimmäinen kansallinen hanke. Se toteutettiin RAY.n tuella. Hankkeen tavoitteena oli kehittää työpajatoiminna laatua käynnistämällä, tukemalla ja koordinoimalla pajojen sisäisiä kehittämisprosesesseja sekä niiden välistä yhteistyötä. PAKEn avulla luotiin sosiaalisen työllistämisen toimialalle soveltuvia vertailu- ja verkostokehittämismenetelmiä.


Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
tyopajayhdistys@tpy.fi / puh. 010 279 2720
Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki