Yhteystiedot | Palaute

Valtakunnalliset työpajapäivät 2010

Valtakunnallisille Työpajapäiville Yyteriin 21.-22.4. kokoontui aurinkoisessa säässä reilut 500 sosiaalisen työllistämisen toimialan ammattilaista, jotka edustivat lähes 170 organisaatiota. Työpajapäivät ovat toimialan suurin vuotuinen tapahtuma, jossa alan konkarit ja keltanokat tapaavat yhteisissä seminaareissa ja illanvietossa. Päivät järjestetään yhteistyössä paikallisen organisaation kanssa. Tänä vuonna sujuvista järjestelyistä vastasi Porin kaupungin nuorten työpajat yhdessä muiden satakuntalaisten työpajojen kanssa.

Paljon rinnakkaisseminaareja
Osallistujapalautteen mukaan päivien teema ”osallisuus ja yhteenkuuluvuus” oli ajoittain käsin kosketeltavasti läsnä. Päivien yleispuheenvuoroissa käsiteltiin mm. Suomen tulevaisuutta, osallisuutta ja osallistumista työpajoilla tutkimusten valossa sekä suomalaista luonnetta mm. Dominokeksin muruisella tarinalla sisusta ja sitkeydestä. Myös Porista ja rakkaudesta oli puhetta!

Rinnakkaisseminaareja oli tarjolla molempina päivinä niinpä aiheitakin kertyi runsaasti; valmentajien työkalupakki täydentyi toiminnallisilla menetelmillä, työpajatoiminnalle tehtiin swot-analyysi, seinätöntä pajaa tarkasteltiin sekä työpajan että yrityksen näkökulmasta, ja tanskalaista työllisyyden hoitoakin pohdittiin vaikka tulivuoren purkaus pakottikin luennoitsijan jäämään kotimaahansa. Ajankohtaiset aiheet etsivä työ ja starttivalmennus, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ja erityisen pitkät työllistämispolut kiinnostivat työpaja-ammattilaisia. Päiviltä oli suora yhteys eduskuntaan ja kohtaamisen taitoon perehtyi suuri salillinen osallistujia. Tiukan asian lisäksi nautiskeltiin hyvästä ruuasta, upeasta merimaisemasta, Porirockista ja kollegoiden tapaamisesta. Meillä kaikilla taisi olla aika mukavaa!

Vuoden palkitut
Vuoden työ- ja yksilövalmentajana palkittiin kaksi työpajatoiminnan konkaria kuntoutusohjaaja Anna Niiranen ja työyksikön päällikkö Juha Koivisto Jupiter-säätiöstä. Heidän osallisuutta ja yhteistyötä korostavat työskentelytapansa ovat olleet tuottamassa omissa organisaatiossaan positiivista ja hyviin työtuloksiin johtavaa ilmapiiriä. Molemmat saivat omassa organisaatiossaan koko työyhteisön vankan tuen, heidät oli valittu oman organisaationsa ehdokkaiksi yhteisöllisen, kaikkia työyhteisön jäseniä osallistavan valintaprosessin kautta.

 
Vuoden 2010 työpajaorganisaation tittelin sai Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän Rannikkopajat. Rannikkopajat on löytänyt konkreettisen tavan osallistaa henkilöstö, sidosryhmät ja pajalla olevat valmentautujat koko pajan arviointi- ja kehittämistyöhön. Kehittyvässä ja aktiivisesti kouluttautuvassa organisaatiossa ilmapiiri on osallistuva, osallistava ja suvaitsevainen.
Lämpimät onnittelut kaikille vielä kerran!

Lisäksi muistettiin syksyllä eläkkeelle siirtyvää OPM:n nuorisoyksikön päällikköä Olli Saarelaa luovuttamalla hänelle ainaispassi työpajapäiville, Woodoo-werstaalla tehty työkalupakki sekä TPY:n kunniajäsenyys.
 
Palautetta kehittämistyöhön: Työkaluja arkeen, voimaa ja vertaistukea
Valtakunnallisten työpajapäivien palautekyselyyn vastasi 65% osallistujista. Kokonaisuudessaan päivät saivat arvosanoja hyvää tai kiitettävä. Osallistujien mielestä ohjelmaan ja järjestelyihin oli panostettu ja edellisten vuosien palautetta hyödynnetty. Tapahtumasta jäi hyvä mielikuva. Sieltä sai konkreettisia työkaluja sekä voimaa ja vertaistukea. Tiloja pidettiin erinomaisina ja sopivina etenkin kun kaikki tapahtui saman katon alla. Kielteistä palautetta annettiin vain tilojen ilmanvaihdosta ja ahtaudesta. Kaikille yhteinen osuus koettiin hyväksi tai erinomaiseksi: puhujat olivat asiantuntijoita ja aiheet ajankohtaisia.

Päivien juontajat keräsivät runsaasti kiitosta samoin torstain luento Homo Sapiens Finlandicus, joka palautteen mukaan puhutteli, kosketti ja ilahdutti. Monen mielestä parasta antia oli esityksen luoma yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä nauraminen. Rinnakkaisseminaarien sisältöä kiiteltiin myös, ja niihin toivottiin jatkossa lisää toiminallisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Iltatilaisuudessa tuntui lähes kaikilla olleen hauskaa.
Tapahtumaa kehitetään edelleen palautteen pohjalta.

TPY kiittää kaikkia osallistujia ja luennoitsijoita sekä Porin nuorten työpajoja ja Yyterin kylpylän omistajapariskuntaa henkilökuntineen yhteistyöstä. Ensi vuoden Työpajapäivien järjestelyt on jo käynnistetty Seita-säätiön kanssa. Ja paikkahan on Hullu Poro Areena Kittilän Levillä ja aika 27.- 28.4.2011.
 
Tutustu Työpajapäivien luentomateriaaleihin.

TPY:n hallitus antoi julkilausuman työpajapäivillä. 

 



 

 

 

 

 

PDF-tiedostoOhjelma (426 kB)


Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
tyopajayhdistys@tpy.fi / puh. 020 755 2686
Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki