Yhteystiedot | Palaute

Vaalikeskustelu 14.3.2011

Eriarvoistuminen kasvaa. Aikuisilla ei ole työtä. Nuoret voivat huonosti, ovat työttömiä. Köyhyys lisääntyy. Peruspalvelut heikkenevät. Hyvinvointivaltio rapistuu. 


Onko hanskat heitetty tiskiin vai onko jotain tehtävissä? 

Valtkunnallinen työpajayhdistys uskoo, että asioihin voi vaikuttaa, ja järjestää maanantaina 14.3. klo 13.30-16 Pääpostin auditoriossa (Postikatu1)  Vaalikeskustelun, jonka teemoja ovat eriarvoistuminen, nuorten työttömyys ja pahoinvointi, syrjäytyminen ja työpajat. 

Paneeliin osallistumisensa ovat vahvistaneet kansanedustjaehdokkaat: 
yrittäjä Timo Elo (perus), opiskelija, vuoden 2009 pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj (kok), jonka vaaliteemoja ovat mm. maahnamuuttajien kotouttaminen, ihmisoikeudet ja lapset ja nuoret, kansanedustajat Timo Juurikkala (vihr), jonka yksi vaalitavoite on työttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden nujertaminen,  Antti Kaikkonen (kesk), jonka mielestä ponnisteluja nuorisotyöttömyyden poistamiseksi pitää jatkaa, Mikaela Nylander (rkp), jonka mielestä nuorten syrjäytymisen estämiseksi tarvitaan eri sektoreiden välistä yhteistyötä,  Sari Palm (kd), jonka mielestä nuorten ja lasten hyvinvointipalveluihin on saatava ryhtiä ja peräänkuuluttaa oppilashuoltolakia sekä puoluesihteeri, kapunginvaltuutettu Sirpa Puhakka(vas), joka katsoo, että sivistys ja koulutus kuuluvat tasa-arvoisesti kaikille ja opiskelija, kaupunginvaltuutettu Pekka Tuuri (sdp), jonka mielestä osallistuminen ja mahdollisuus vaikuttaa tulee turvata kaikille.  

Paneeliin on pyydetty ehdokkaita kaikista puolueista. Listaa päivitetään.  

Vaalikahvitarjoilu alkaa klo 13.

 

Tervetuloa kuulemaan kansanedustajaehdokkaita  ja ottamaan kantaa!


Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy
tyopajayhdistys@tpy.fi / puh. 010 279 2720
Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki