Yhteisövalmennus
Päihteiden ja erityisesti alkoholin suurkulutus vapaa-ajalla ei voi olla heijastumatta työelämään ja siten myös työpajoille, vaikka asenteet päihteiden käyttöön työn ohella ovat tiukentuneet. Päihdeasioita pidetään perinteisesti yksityisasioina eikä päihteiden riskikäytöstä ole tapana puhua. Päihteiden riskikäytön tunnistaminen ja asian puheeksiotto koetaan usein hankalaksi, ei ainoastaan työpaikoilla vaan perhe- ja ystäväpiirissäkin. Asiallinen tieto päihdeilmiöistä voi madaltaa puheeksioton kynnystä, mutta lupa puhua päihteistä esimerkiksi työyhteisössä syntyy vain yhdessä puhumalla.
Yhteisövalmennus nostaa päihdekysymykset koko yhteisön käsiteltäviksi. Yhdessä laadittu päihdeohjelma vahvistaa työpajayhteisöä kaikilla osa-alueilla: työpajan perustehtävän toteuttamisessa, valmennushenkilöstöä arjen työskentelyssä ja valmentautujia oman elämänsä parhaina asiantuntijoina.
Yhteisövalmennusprosessin kulku räätälöidään jokaisen työpajan mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaisesti. Perinteisesti yhteisövalmennusprosessin sisältyy 4-5 tapaamiskertaa sekä monialainen verkostotapaaminen. Yksittäinen tapaaminen kestää noin neljä tuntia. Puoleenpäivään rajattu kesto mahdollistaa koko yhteisön osallistumisen eikä aiheuta kohtuutonta rasitetta pajan normaalille toiminnalle.
Yhteisövalmennus on Valtakunnallisen työpajayhdistyksen jäsenille maksutonta. Tilaava organisaatio vastaa ainoastaan yhteisövalmentajan matkakustannuksista ja hankkii koulutustilan.
Yhteisövalmennusprosessi:
Lisätietoja ja yhteisövalmennusprosessin tilaukset:
yhteisövalmentaja Outi Hedemäki
outi.hedemaki(AT)tpy.fi
puh. 010 279 2728

