| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Työpajapalvelut » Historiaa | |
HistoriaaKehittyminenEnsimmäiset työpajat perustettiin Suomeen 1980-luvulla. Pajatoiminta oli alkuun lähinnä nuorisotyön väline, jonka avulla etsittiin uusia ratkaisuja nuorison koulutuksesta ja työelämästä syrjäytymisen ongelmiin. Kohderyhmänä olivat syrjäytymisvaarassa olevat kouluttamattomat, työttömät nuoret. Uutta: Nuoristyön ja työhallinnon tavoitteiden yhdistäminen työpajatoiminnaksi
Laajeneminen1990-luvulla laman ja massatyöttömyyden seurauksena työpajojen tarve lisääntyi ja niitä perustettiin lähes jokaiseen kuntaan. Pajoille tuli kaikenikäisiä valmentautujia, jopa kokonaisia perheitä. Alueellinen ja valtakunnallinen verkottuminen alkoi, ja sen myötä toiminnan kehittäminen sai paremmat edyllytykset. Työpajatoiminnasta muodostui keskeinen nuoriin suunnattu työvoimapoliittinen toimi. Uutta: Tukityöllistäminen, oppisopimuskoulutus ja työpajaohjaus yhdistettiin
Olemassaolon oikeus ja leviäminenLaman jälkeen 1990-luvun puolivälissä työpajatoiminta vakiintui ja levisi edelleen. EU:hun liittymisen myötä toimintaan saatiin uutta rahoitusta Euroopan Sosiaalirahaston rakennerahastosta. Uutta: Elämänhallinnan tukeminen
Sisällön kehittyminenVuosina 1997-2000 toiminnan sisältöjä kehitettiin, ja asiakaskunta laajeni. Yhä suurempi osuus työpajojen valmentautujista oli koulupudokkaita ja pitkäaikaistyöttömiä. Nuorten työpajatoiminnan sijasta ryhdyttiin käyttämään termiä työpajatoiminta. Myös seutukunnallisia pajoja perustettiin. Uutta: valmenuksellisuus, pajakoulut, termi työpajatoiminta |
|
| 4.2.2012 klo 20:58:56 | |