Blogi: Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli

16.1.2020

On joulukuu ja Rovaniemellä on sentään lunta maassa, toisin kuin Oulun eteläpuolisella Suomella. Lumi ja kauppojen jouluvalot valaisevat maisemaa, mutta eivät apeaa etsivän nuorisotyöntekijän mieltä. Toiset odottavat joulua, etsivä nuorisotyöntekijä vastausta nuorelta. Pian saapuu yksiselitteisen lyhyt viesti, jossa itsetuhoisuuteen apua kaivannut nuori kertoo, että hänet käännytettiin päivystyksestä kotiin. Samaan aikaan kaupan radiosta soi: ”Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa”. Mutta kun ei saa. Tunnelma on epätodellinen.

Samaisena aamupäivänä tämä useista mielenterveysongelmista kärsinyt nuori oli lähettänyt huolestuttavia viestejä. Puolen vuoden pompotus hoitavalta taholta toiseen oli johtanut sentään terapiajonoon, jossa nuoren saamien tietojen mukaan oli vuoden odotusaika. Tälle ajalle nuori yritti epätoivoisesti saada tarvitsemaansa mielenterveydellistä tukea. Nuori oli odottanut kovasti aamuista lääkärikäyntiä, josta hän toivoi saavansa odotusajalle jotain tukea, mutta romahti käynnin jälkeen täysin. Hänelle ehdotettiin nukkumisongelmiin muuttoa maalle, masennukseen liikuntaa ja keskittymisvaikeuksiin energiajuomien lopettamista. Varsinaiseksi avuksi tarjottiin lyhytkäyntejä avovastaanotosta. Sain nuoren ylipuhuttua, että kävisimme kuitenkin kokeilemassa avovastaanottoa vielä saman päivän aikana. Päivän positiivisena seikkana nuori otettiin siellä hyvin vastaan, mutta lyhyiden avokäyntien sijaan hoitokontaktia – eli pitempiä keskusteluaikoja - näillekään työntekijöille ei voitu varmuudella luvata ennen kuin nuoren asiat – jälleen kerran – olisi selvitetty.

”Joulu on jo ovella”. Nuori myönsi, että jos hän on kämpällään joulun yksin kaiken tämän jälkeen, hän käyttäytyy todennäköisesti itsetuhoisesti. Avovastaanoton hoitajien kanssa päätimme, että lähden viemään nuoren päivystykseen. Sielläkin nuori otettiin kyllä asiallisesti vastaan ja kirjasivat huolella etsivän nuorisotyöntekijän välittämän huolen. Iltapäivällä etsivällä oli muitakin avun tarvitsijoita, mutta nuori lupasi pärjätä päivystyksessä. Olihan hän nyt päässyt hoitoon.

Kunnes myöhään iltapäivällä etsivän kyselyyn siitä, miten homma päivystyksessä etenee, tuli vastaus: "Pistivät kotiin”. Edellisestä itsetuhoisesta käyttäytymisestä oli vuosi aikaa, joten ei ollut syytä epäillä, että nuori enää tekisi itselleen mitään. ”Me kylmin käymme sydämin, lap’s sivuun vain jos jää.”

Tämä tarina tapahtui Rovaniemellä, mutta se olisi voinut tapahtua missä tahansa armaassa maassamme. Nuori sai onneksi viikonlopuksi seurakseen kaverin ja joulunaika meni jotenkin äidin seurassa. Entäpä ne nuoret, joiden kohdalla tämä ei ole mahdollista?

Uuden valtakunnallisen nuorisopoliittisen ohjelman eräänä tavoitteena on vahvistaa nuorten mielenterveyttä. Nykyinen palvelujärjestelmä ei sitä ainakaan vahvista ennen kuin voimme myöntää kaksi yhteiskunnallista ongelmaa:

  1. Motivointi tai pikemminkin sen puute. Olemmeko päättäneet päästää itsemme helpolla ajautumalla harhakuvitelmaan, ettei nuoria (tai ihmisiä ylipäätään) tarvitse enää motivoida palveluihin? Ajattelemmeko, että jos nuori oikeasti haluaa ja tarvitsee palvelua, niin hänellähän on luonnollisesti siihen silloin motivaatiota, eikä ohareita eli peruuttamattomia käyntejä tule. Vastaavasti olettanemme, että oharit kertovat sitoutumattomuudesta ennemmin kuin voimavarojen tai elämänhallinnan puutteesta.
  2. Yksilöllisyys ja sen varjopuoli. Hyvinvointiyhteiskunta on tullut valmiiksi lamoista ja taantumuksista huolimatta ja jo 80-luvulta lähtien on alettu vapauttamaan yksilöä. Positiivisia seuraamuksia tästä ovat yksilönvapaus ja mahdollisuudet toteuttaa itseään sekä seurata valitsemiaan polkuja. Varjopuolina ovat yksinäisyys ja yksin pärjäämisen kulttuuri. Sinällään tämä linkittyy edelliseen epäkohtaan: itsenäisen ja yksilöllisen ihmisen kuuluu pärjätä omillaan. Enää ei voida puhua ”koko kylä kasvattaa” tai ”kaveria ei jätetä” –mentaliteetista. Kaveri jätetään ja kylän on parempi olla puuttumatta kenenkään omiin asioihin. Ne, joilla ei ole voimavaroja tai kykyä pärjätä tässä yhteiskunnassa, jäävät yksinkertaisesti yksin.

”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen…” Niin, kunpa huomaisimme nämä epäkohdat ja erilaisissa mielenterveyteen liittyvissä uudistuksissa keskittyisimmekin muokkaamaan palvelut tarpeenmukaisiksi koskemaan tätä päivää. Kunpa jo luopuisimme yltiöyksilöllisyyden ihannoinnista ja loisimme maahamme jälleen lisää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Ennaltaehkäisevän sijaan puhuisimme hyvinvointia tukevista palveluista, jotta niin yksilöt, perheet ja yhteisöt voisivat hyvin.

Ehkäpä vain toiveajattelua, miettii etsivä nuorisotyöntekijä jossain päin Suomea ohjatessaan nuorta palveluihin, johon jonkun nuorta pitää motivoida, tsempata, kannustaa ja tukea siinä pysymisessä. Vai ovatko ne ajatuksia, joista pitää uskaltaa puhua ääneen, jotta muutosta voisi tapahtua.

”We wish you a merry Christmas and a happy new year”. Parempaa uutta vuotta kaikille.

 

Tero Rautio, etsivän nuorisotyön koordinaattori