Blogi: Ei sole ko tehä!

7.3.2019

”Mitä te oikein teette työksenne?” saattaa vaikka kuntapäättäjä minulta kysäistä. No jos vaikka yhellä tyvärellä on täällä Lapissa oikeudenkäynti yli sadan kilometrin päässä, eikä hänellä ole rahaa kyytiin, ni häätyy vaan ottaa nuori kyytiin ja lähtä yhesä körryyttään! Kohtaaminen, luotettavuus, nuorilähtöisyys, liikkuvuus, joustavuus, pitkäjänteisyys, välittömyys, riittävästi aikaa… siinä hyveitä ja arvoja, joita etsivästä työstä löytyy ja joita moni palvelu, laitos ja firma haluaisi kopioida itselleen. Ei siinä mittään. Kopioikoot vaan, niin saadaan hyvä kiertämään.

”Ihanko tosi, tekö lähdette niin kauas ajamaan?”

No mitä sitä turhia hunteeraamaan ku ei ne asiat siitä vatvomalla muuksi muutu. Ja pittäähän se nuori saada illaksi vielä takas kotiinki sinne Ylä-Lappiin.

”Ai että ilta-aikaakin tehdään töitä?”

No silloinhan sitä keritään parhaiten! Me tavataan nuoria nuorisotiloilla vielä neljänkin jälkeen, kuudelta tehdään jo 60-luvulta tuttua katutyötä jalkautumalla kauppakeskuksiin ja vielä iltakahdeksaltakin saatetaan viedä nuoria tutustumaan harrastuksiin. Silti voidaan olla jo seuraavana aamuna virkamiesten työaikaan valmiita hoitamaan nuoren asioita vaikka sosiaalitoimessa.

”Että te tämmöistäkin teette, menette ihan harrastamaan nuorten kanssa?”

Tehemä tietenki! Voi nimittäin olla, ettei pienessä kunnassa ole edes tarjolla sillä hetkellä muita palveluja kuin se etsivä, joka lähtee nuoren kanssa läheiselle laavulle kevätpäivän ratoksi. Me ei häthäillä vaan keitämmä sumpit. Se ku vaan tulistellaan ja jutellaan niitä näitä. Saatamma lähtä myös vaikka kalliokiipeileen tahi kajakoimaan ja vaikka avantoon pulahtaan. Kuha pölläytetään välillä pois kotonta ja opetellaan löytään itestä niitä vahvuuksia.

Eikä niitä palveluita ainakaan riittävästi ole esimerkiksi niille etsivien nuorille, joilla sattuu olemaan päihdeongelmia.

”Niin että päihteitä käyttävät nuoretkin kelpaavat etsivien asiakkaiksi?”

No meillä päin ei niin ranttuja olla, eikä se nyt niin vistoa hommaa ole. He ovat niitä nuoria, joille hoitava taho toteaa, että ongelma pitäisi saada ratkaistua, mutta mitään palveluja ei tarjota ennen kuin ongelma on ratkaistu. Usein se on etsivä nuorisotyöntekijä, joka jaksaa näitäkin nuoria nähdä viikoittain, järjestää toimintaa ja tsempata eteenpäin, vaikka hyvin on kyllä tiedossa, ettei niin häävistä jamasta aivan hetkessä kunnolliseksi yhteiskunnan veronmaksajaksi elvytä, jos koskaan niin tapahtuukaan.

”Kauanko ne nuoret teillä sitten on asiakkaina?”

No äkkäsinpä juuri, että on tämä eräskin tässä jo usiamman vuojen pyöriny – met annamme heän juossa välillä maailmalla, mutta jos takasi tulhaan ni yhesä menhään taas eteenpäin. Elämän kiemuroissa matka synkkyydestä valoon saattaa kestää pitkänkin aikaa, joten siinä välisä ei passaa työntekijän vaihtua tahi nuupahtaa kesken kaiken. Moni joutuu tekeen työtä yksin, kun ei ole sitä työparia. Tällöin on tärkiää, että voi edes rimpauttaa kaverille toiseen kuntaan, jos alakaa hiertään.

Kohtaaminen, luotettavuus, nuorilähtöisyys, liikkuvuus, joustavuus, pitkäjänteisyys, välittömyys, riittävästi aikaa… siinä hyveitä ja arvoja, joita etsivästä työstä löytyy ja joita moni palvelu, laitos ja firma haluaisi kopioida itselleen. Ei siinä mittään. Kopioikoot vaan, niin saadaan hyvä kiertämään. Mutta huolehitaan me etsivät, että vaikka me ei ruukata, eikä oikein kehattaiskaan tärkiästä työstämme näitten kläppien parissa puhua, niin pijettäis vähän kuitenkin äläkkää itestämme. Nimittäin harva taho sitten kuitenkaan on valmis sellaisia määriä vuosia tahi kahvi- ja bensalitroja uhraamaan, mitä nämä lappilaiset kollegat ympäri pitäjää (ja toki muukin ammattikuntamme läpi Suomen) parhaillaankin tekevät.

”Ei me tiedetty, että tämmöistä työtä edes tehdään!” Sitä me tosiaankin tehhään ja se on juuri tosi. Ei sole ko tehä.

Teksti: Tero Rautio, etsivä nuorisotyöntekijä
Kuvat: Elina Visanen