Haemme yhteistyökumppania vuoden 2021 Työpajapäiville

27.11.2019

Haemme paikallista yhteistyökumppania vuoden 2021 Valtakunnallisten Työpajapäivien toteuttamiseen. Työpajapäivät järjestetään maalis–huhtikuussa 2021 kaksipäiväisenä tapahtumana.

Hakemuksesta tulee löytyä alustavat ehdotukset tapahtuman seminaaritiloista, ruokailuista ja majoituksesta. Toimivassa tapahtumapaikassa on suuri sali, johon mahtuu noin 600-700 osallistujaa sekä useampia pienempiä seminaaritiloja. Näiden lisäksi tiloista löytyy mahdollisuudet osallistujien lounaiden ja kahvitusten järjestämiseen. Tapahtumapaikan lähettyviltä on hyvä löytyä riittävästi majoituskapasiteettia osallistujien majoittautumista varten. Lisäksi on toivottavaa, että tapahtumapaikasta tai sen lähistöltä löytyy tila mahdollisen iltatilaisuuden toteuttamiseen. Hakemuksesta tulee käydä ilmi seminaaritilojen ja lounaiden sekä kahvitusten hintatiedot. 

Paikallinen toimija vastaa tapahtuman käytännön organisointiin liittyvistä asioista, kuten alueellisen yhteistyön koordinoinnista, tapahtumaan liittyvästä somistuksesta ja esimerkiksi seminaarikassien hankinnasta ja kokoamisesta yhteistyössä TPY:n tapahtumatuottajan kanssa. TPY korvaa edellä mainituista järjestelyistä aiheutuneet kulut sopimuksen mukaan.

Painotamme yhteistyökumppanin valinnassa tilojen soveltuvuutta, sujuvia kulkuyhteyksiä tapahtumapaikalle, riittävää majoituskapasiteettia sekä tarjouksen kokonaisedullisuutta. Yhteistyökumppanin tulee olla TPY:n jäsenorganisaatio. Hakemukset tulee jättää sähköpostitse 30.1.2020 mennessä.
Hakemukset ja lisätiedot: tapahtumatuottaja Sami Karhunen, sami.karhunen(a)tpy.fi, p. 010 279 2737