Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskus käynnistää toimintansa

20.5.2020

Valtakunnallinen työpajayhdistys valittiin maaliskuussa koordinoimaan Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskusta kaudelle 2020-2023. Osaamiskeskustoimintaa toteutetaan yhteistyössä Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:n, Mieli Suomen mielenterveys ry:n sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Juvenia - nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen kanssa. Kohdennetun nuorisotyön osaamiskeskus sai valtionavustusta yhteensä 980 000 euroa ajalle 1.4.2020-31.3.2021. Osaamiskeskuksen asiantuntijaresurssit ovat yhteensä 11 henkilötyövuotta. TPY:ssä osaamiskeskustehtävissä tulee työskentelemään 7,5 asiantuntijaa. TPY käynnistää toukokuussa kahden asiantuntijan rekrytoinnin osaamiskeskukseen. Kevään aikana osaamiskeskus suunnittelee ja aikatauluttaa ensimmäisen vuoden toimintansa. Seuraa TPY:n tiedotusta!

Tutustu osaamiskeskuksen tavoitteisiin ja toimintasuunnitelmaan.

Lisätietoja:
Herttaliisa Tuure
toiminnanjohtaja
010 279 2724
herttaliisa.tuure@tpy.fi