Kuntaliitto linjaa vaikeimmin työllistettävien palveluista ja työpajatoiminnasta

Kuntaliitto toteaa, ettei kunta ei voi jättää erityistä tukea tarvitsevia ilman palveluita koronavirusepidemian aikana. Palveluja, kuten kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilua, tulee ensisijaisesti mukauttaa ja hyödyntää esim. etätyötä ja -ohjausta, jos se palvelun toteutumisen kannalta on perusteltua. Uusia työtapoja kannattaa kokeilla joustavasti. Näin pystytään ylläpitämään myös asiakkaiden etuudet. 

Työpajatoiminnan jatkamisessa tulee huomioida: 

  • Ensisijaisesti pyritään järjestämään etätyömahdollisuuksia joko osittain tai kokonaan. 
  • Jos työpaja on auki, paikalla saa olla enintään 10 henkilöä (ml. henkilökunta). 
  • Selvitetään, voisiko työpaja toimia vuoroissa (esimerkiksi aamuvuoro ja iltavuoro). 

Kuntaliitto katsoo, että jos asiakkuuksien keskeytyminen vaarantaa palvelun tuottajan toiminnan jatkuvuuden, tulee yrittäjätukea kohdentaa myös näille organisaatioille. Poikkeusolojen jälkeistä aikaa silmällä pitäen on turvattava kolmannen sektorin toimintaedellytykset. 

Lue tarkemmin Kuntaliiton suosituksista: https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2020/koronavirus-ja-vaikeimmin-tyollistettavien-palvelut 

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry