Työpajat ja etsivä nuorisotyö valtion talousarvioehdotuksessa vuodelle 2019

15.8.2018


Valtiovarainministeriö julkaisi 9.8. ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Nuorten työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan nuorisotyön määrärahoista. Työpajatoimintaan osoitetaan varoja varsinaisista budjettivaroista, mutta etsivän nuorisotyöhön osoitettava rahoitus koostuu tämän ohella myös veikkausvoittovaroista. Kaikkiaan VM:n ehdotuksessa työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön esitetään myönnettäväksi 26 150 000 euroa, joista veikkausvoittovarojen osuus olisi 6, 627 miljoonaa euroa.

Budjettiesityksen varoista nuorten työpajatoimintaan esitetään käytettäväksi 13,5 miljoonaa euroa, joka on sama kuin kuluvana vuonna. Työpajatoiminnan rahoitustason kehitys ei TPY:n näkemyksen mukaan ole linjassa työpajatoimijoiden määrän kanssa. Avustusta saavien toimijoiden määrä on kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana yli 15 prosenttia, mutta toiminnan rahoituksen määrässä ei ole tapahtunut tänä aikana merkittävää kehitystä.   

Budjettiesityksessä etsivään nuorisotyöhön esitetään vuodelle 2019 kaikkiaan 12,65 miljoonaa euroa. Etsivään nuorisotyöhön budjettivaroista varattua avustusta voidaan talousarvioesityksen mukaan käyttää etsivän nuorisotyön tukemisen ohella nuorisotakuun toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen. Tämä on uusi kirjaus ja tästä syystä etsivään nuorisotyöhön varatun avustuksen suuruus on tässä vaiheessa osin epäselvä.

Talousarvion käsittely jatkuu hallituksen talousarvioneuvottelussa eli budjettiriihessä 28. ja 29. elokuuta. Talousarvioesitys annetaan eduskunnalle 17.9. Yhdistys jatkaa vaikuttamistyötä asiassa aina valtion budjetin joulukuiseen hyväksymiseen asti.

Tutustu opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön määrärahojen talousarvioesitykseen täällä.