Työpajatoiminta poikkeustilanteessa: verkkovälitteinen tuki mahdollistettava

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi työpajojen palveluja ollaan nyt monin paikoin keskeyttämässä, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

Toimenpiteiden keskeyttäminen lisää syrjäytymistä ja vaarantaa työpajojen toimintaedellytyksiä

Jos työpajoilla toteuttavat toimenpiteet kuntouttavasta työtoiminnasta työkokeiluun ja sosiaaliseen kuntoutukseen keskeytetään, vaarana on, että haasteellisimmassa elämäntilanteessa olevat jäävät ilman tukea ja heidän tilanteensa huononee.

Työpajatoiminnan keskeytymisellä on suuria taloudellisia vaikutuksia myös työpajatoimintaa toteuttaville organisaatioille. Edessä on lomautuksia ja myös konkurssit ovat mahdollisia.

Tuen tarjoamista tulee jatkaa verkkovälitteisesti

Työpajojen toimenpiteisiin kuuluvia valmennuspalveluja tulee olla mahdollista toteuttaa etänä verkkoympäristössä. Yksilövalmennusta ja ryhmämuotoista valmennusta voidaan tuottaa verkkovälitteisesti erilaisia alustoja hyödyntäen. Tarvittaessa tulee mahdollistaa myös yksilötapaamiset ja pienryhmätoiminta noudattaen voimassa olevia suosituksia varotoimenpiteistä.

Työttömien työnhakijoiden ja kuntien velvoitteita tulee helpottaa

Olennaista on myös turvata valmentautujien etuuksien jatkuminen keskeytyksettä. Työttömien työnhakijoiden velvoitteita osallistua työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ja hakea työtä on syytä väljentää.

Kuntien maksuosuus työmarkkinatuen rahoituksesta tulee väliaikaisesti poistaa. Työpajojen toteuttamien toimenpiteiden väheneminen tai keskeyttäminen vaikuttaa kuntien mahdollisuuteen vaikuttaa työmarkkinatuen kuntaosuuden määrään.

Tarvitaan valtakunnallista ohjeistusta

Työpajatoimijat odottavat erityisesti TEM:n ja STM:n hallinnonalan ohjeistuksia mahdollisuudesta toteuttaa toiminnot vaihtoehtoisilla tavoilla. Työpajoilla toteutettavia toimenpiteitä ei tule keskeyttää. Esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa, sosiaalista kuntoutusta ja työkokeilua voidaan toteuttaa verkkopohjaisena valmennuksena. Tärkeintä on turvata heikossa työmarkkina-asemassa oleville heidän tarvitsemansa tuki ja tarpeisiin vastaavat palvelut.

Lue lisää

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Herttaliisa Tuure
p. 010 279 2724
herttaliisa.tuure@tpy.fi

Kategoriat

© Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry