Aktiivimalli työpajatoiminnassa - työpajatoimijoiden ja valmentautujien näkemyksiä mallista

26.4.2018

TPY keräsi huhtikuussa puhelinhaastatteluin työpajatoimijoiden ja heidän kauttaan myös työpajapalveluissa olevien valmentautujien näkemyksiä aktiivimallista. Haastateltujen mukaan:

  • Suurin osa työpajapalveluissa olevista asiakkaista täyttää aktiivimallin ehdot, eikä aktiivimallin leikkuri ole suuressa määrin heitä koskettanut. Toisaalta kaikki työpajoilla toteutettavat valmennuspalvelut eivät aktiivimallin ehtoja ole täyttäneet, ja tätä pidetään kohtuuttomana.
  • Aktiivimalli on aiheuttanut ahdistusta työttömissä ja työpajojen valmentautujissa: koetaan, että aktiivimalli rankaisee siitä, ettei omasta aktiivisuudesta huolimatta ole mahdollisuuksia täyttää aktiivimallin ehtoja. Monilla työttömillä on myös huolta omasta toimeentulosta. Useat katsovat, että aktiivimalli kuvastaa negatiivista ja syyttävää suhtautumista työttömiin, ja tämä koetaan pikemminkin lannistavana, kuin kannustavana. Toisaalta osa nuorista ei näytä välittävän sanktioinnista: monet katsovat, että toimeentulotuki kuitenkin kompensoi leikattua tukea. Sanktioinnin ei siis nähdä toimivan etenkään nuorten kohdalla.
  • Aktiivimallin myötä työpajapalveluiden kysyntä on monin paikoin lisääntynyt. Työpajat eivät kuitenkaan voi kysyntään läheskään aina vastata, ja jonot palveluihin voivat olla jopa puoli vuotta. Yhteiskunnan tulisi tarjota palveluita ja mahdollisuuksia pelkän sanktioinnin sijaan: työpajatoimintaan tarvitaan lisäresursseja.
  • Joillekin työpajoille on ohjattu asiakkaita lyhyisiin, useammalle kuukaudelle jaksotetuille työkokeilupätkille vain siitä syystä, että asiakas täyttäisi aktiivimallin ehdot. Tätä ei pidetä resurssien tehokkaana käyttönä.
  • Työpajatoimijoiden mukaan aktiivimalli ei toimi. Sen vaikutukset eivät ole tavoiteltuja – tai ne voivat olla jopa päinvastaisia, ja ”kepin” sijaan tarvitaan pikemminkin ”porkkanaa”.
  • Työpajanuorten mukaan:

    ”On väärin, että se, joka on yrittänyt saada töitä tai toimintaa, häntä sakotetaan siitä, ettei yrityksestä huolimatta ole onnistunut.”

    ”Miksi ei olisi sellainen malli, että ne, jotka täyttävät aktiivimallin, saisivat bonusta, mutta niitä, jotka eivät täytä, ei rangaistaisi.”

    Lue lisää aiemmin kirjoitetusta aktiivimallia käsitelleestä blogitekstistä:

    https://blogi.tpy.fi/2018/02/23/mahdollisuuksia-sanktioiden-sijaan-aktiivimallin-vaikutukset-tyopajatoimintaan/