Tulosta sivu

#yksinäisyyttävastaan

Tekoja yksinäisyyden vähentämiseksi?

Ympäri Suomea työpajat ja etsivä nuorisotyö tekevät mahtavia ja konkreettisia juttuja yksinäisyyden vähentämiseksi. Esimerkiksi Porissa on kokeiltu menestyksekkäästi kaikille avointa matalan kynnyksen iltapajatoimintaa, josta on tullut hitti jopa kaikista arimpienkin nuorten keskuudessa. Lisäksi on koottu harrastusporukoita, järjestetty kahvilatoimintaa ja paljon muuta! Kerro, millaista toimintaa teidän työpajalla tai etsivässä nuorisotyössä tehdään yksinäisyyden vähentämiseksi.

Ystävänpäiväviikolla 10.2. alkaen käynnistämme etsivän nuorisotyön ja työpajojen kanssa kevään mittaisen haasteen, jossa työpajat ja etsivä nuorisotyö kertovat teoistaan yksinäisyyden vähentämiseksi, ja haastavat mukaan toisiaan. Kokoamme yhteen tekoja ja jaamme niitä kanavissamme ja mahdollisesti myös medialle.

Toimi näin:

1. JAA somessa tunnisteella #yksinäisyyttävastaan teidän etsivän nuorisotyön / työpajan teko tai toiminto, jolla olette onnistuneet torjumaan yksinäisyyttä.

2. HAASTA mukaan naapurikunnan etsivät tai työpaja. Tägää heidät mukaan postaukseen.

3. KERRO teidän teosta tai toiminnosta myös verkosta löytyvällä lyhyellä lomakkeella. Kokoamme etsivän nuorisotyön ja työpajojen teot yksinäisyyden torjumiseksi yhteen!

Kampanja alkaa maanantaina 10.2. Täytetään some niillä mahtavilla teoilla, joita etsivässä nuorisotyössä ja työpajoilla tehdään päivittäin #yksinäisyyttävastaan <3

Lisätiedot:
Anna Kapanen, viestintäpäällikkö, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, 010 279 2727, anna.kapanen@tpy.fi